Tänään eloani Tansanian auringon alla on jäljellä 9 päivää.
Laskemisen aloitin, kun kuukausi oli jäljellä. Ahdistuksen määrä kasvaa käänteisenä päivien vähentyessä. Tansaniasta on tullut koti.
Normaalisti matkustamisen jälkeen on aina ollut oikeastaan kivaa palata Suomeen. Olen yleensä kaivannut jo tiettyjä asioita: rutiineja, ystäviä ja perhettä, rauhallisia iltoja peiton sisässä hyvän kirjan parissa. Tällä hetkellä ikävöin vain jo valmiiksi Dar es Salaamia.
Onhan kaikki tietysti ollutkin toisin. En ole vain matkustanut, vaan ensi kertaa todella elänyt vieraassa kulttuurissa. Olen myös ensimmäistä kertaa asunut kolmen muun kanssa ja tiedänkin jo nyt, että tulen ikävöimään tyttöjä vähintään yhtä paljon kuin Daria. Neljä toisilleen täysin vierasta asumassa saman katon alla kesän yli olisi voinut olla katastrofi. Vaan meidän kohdallamme ei olisi voinut parempaa tuuria käydä: uskomattoman kokemuksen lisäksi sain kolme uutta, ihanaa ystävää.
Tuntuu kieltämättä hieman naurettavalta kitistä ääneen bloginkin puolella kotiinpaluuahdistuksesta. Fiilis on vain itselleni tosi vieras. Suomesta on aina ihana lähteä, mutta palaaminenkin on mukavaa. Tällä kertaa paluu ei tunnu hyvältä, ja opiskelumotivaatio tuntuu olevan valovuosien päässä. Tiedän, ettei Jyväskylää ole edessä kuin vuoden verran ennen suunnittelemaani vaihtoa, mutta tuokin vuosi näyttää tällä hetkellä mahdottoman pitkältä ja kylmältä.
On syksyssä toki paljon hyvääkin. Aloitan Intercultural communication -sivuainekokonaisuuden (kulttuurienvälinen viestintä) ja tutoroin kaupunkiin saapuvia vaihto-opiskelijoita, mikä toisaalta on hieman hullua, sillä vaihtarit saapuvat Suomeen pari päivää minun jälkeeni. Lisäksi poimin muutaman espanjan kurssin kalenteriini, ihan vain muistuttamaan tulevasta vaihdosta. Tyttöjen kanssa lyötiin jo lukkoon Tallinnan reissu keskelle masentavinta loppusyksyä ja kolumbialaiskaverini tulee käymään Suomessa syntymäpäivieni aikoihin. Silti löysin itseni yhtenä päivänä vertailemasta lentoja eri puolille Afrikkaa, vaikka varaton käytännössä olenkin.
Eikä kyse edes ole vain Tansaniasta. Ennen kaikkea kyse on omasta levottomuudestani ja Tansaniassa ympärilläni olleista ihmisistä. Tuntuu, että palaan Suomeen vain toistamaan omia kaavojan ja olen jumissa, vaikka fuksivuodestani varsinkin rutiinit ja säännöllisyys olivat kaukana. Toisaalta töiden tekeminen ulkomailla houkuttaisi tällä hetkellä valtavasti, mutta välivuosi ennen kandin valmistumista olisi melko typerää – ellei kyseessä olisi oman alan työpaikka, jonka löytyminen tässä vaiheessa olisi melkoisen epätodennäköistä.
Yleensä minä olen se, joka ulkomaalaisille hehkuttaa Suomen hienoutta aina ilmaisesta koulutuksesta upeaan luontoon. Nyt en kuitenkaan enää osaa oikein vakuuttaa itseäni siitä, että Suomi ja Suomen syksy ovat hieno idea. Ennen paluutani ei kuitenkaan auta kuin yrittää sysätä synkät ajatukset syrjään, yrittää ottaa kaikki ilo irti ja nauttia viimeisistä viikoista ja upeista auringonlaskuista.
Kuvat ovat Gomben kansallispuistosta, jossa vietimme pari yötä ja kävimme trekkaamassa simpansseja. Sieltä juttua, kuten myös koko Burundi-Ruanda-kierrokselta tulossa pian!